Body-pump osallistujan näkökulmasta
tammikuu 26, 2010 at 7:12 am Jätä kommentti
Hei.
Lupasin kirjoittaa keskiviikon 20.01.2010 illan Kuntokorjaamon yhteistreenistä joka tapahtui Kuntomaailmassa heidän oman ohjaajan opastuksella. Ilta alkoi kaverin soitolla jossa sovimme lähtevämme reilusti etuajassa eli kerkeäisimme lämmitellä kunnolla ja minullehan se onnistui hyvin eli poljin puoli tuntia kuntopyörää ja lopun juttelin kavereiden kanssa – tietysti. Senkin merkitys yhteistreeneissä on tärkeä. Mutta kun meidän Bodypump-tunti alkoi niin huomasin että vetäjä – nuori erinomaisessa lihaskunnossa oleva juuri oikeista paikoista muotoutunut – oli ohjannut jo vastaavan tunnin ja ei hän varmaankaan jaksa vetää toista tuntia peräkkäin täydellä teholla mutta niin kävi kuin ennenkin että erehdyin todella täysin. Ensi selityksien ja hyvien vinkkien jälkeen lähdimme lämmittelemään ja siitä suoraan kevyesti tankojen sekä painojen kera yhteisesti kuntoilemaan. Tuntui hyvältä vaikka hirvittikin ohjaajan vähintään kaksinkertaiset painot minuun verrattuna mutta jokainen tekee kuntonsa mukaan. Mutta kun olimme noin 15 minuuttia kuntoilleet ja tuli jalkakyykyn vuoro niin jopas taivas tuli vastaan nimittäin ensimmäisen kerran eläissäni näin kuntoillessa TÄHTIÄ ja joudun hivenen huilaamaan ettei tajunta olisi sammunut kokonaan mutta helpotti kun näin muidenkin ottavan pieniä lepohetkiä eli enpäs se ollut ainastaan minä joka meinasi simahtaa. Ja ohjaaja teki kaikki esimerkillisesti ja täytynee tunnustaa että kylläpäs voi kunnioittaa henkilöä joka jaksaa ja pitää itsensä tuollaisessa kunnossa. No saimmehan treenin loppumaan ja kumma kyllä kun sanoin lopussa että vedetäänkö toinen tunti samaa niin sain vihaisia katseita ja en muuten itsekkään olisi jaksanut enää yhtään liikesarjaa. Siirtyessäni saunaan huomasin että jopa käden nostaminen hiuksiin oli työlästä ja melkein piti ottaa toinen käsi avuksi että jaksoi pyyhkiä hikeä otsalta. Pelkoni että seuraavanan päivänä olisin totaalisen kipeä ei onneksi toteutunut – illan kunnon venyttelyjen johdosta varmaankin – ja voi taas suunnitella uutta sali-iltaa. Kiitoksia järjestäjille ja ennen kaikkea ohjaajalle jonka kanssa en varmasti lähde kilpasille missään lajissa – tai korkeintaan korttipelissä.
Terveisin JarmoVäänänen
Kategoria/t: 1. Avainsana/t: .

Trackback this post | Tilaa kommenttien RSS-syöte